Maaliskuussa lisääntynyt valo sai mandariinipuun innostumaan kasvattamaan uusia lehtiä. Mullanvaihto ja isompi ruukku piristivät kasvia selvästi.
Kaupunkipihan kasvimaa
Epäonnistuneita kasvatusyrityksiä
Tällainen taimivauva oli kylväytynyt työpailakkani Kliivian juurelle. Ilmisesti se on siementaimi eräästä lähellä olevasta kaktuksesta, jonka nimeä en tiedä. Päätin pelastaa tämän taimivauvan kotiini kasvamaan.
Vanha sinappipurkki on kierrätetty kukkaruukuksi taimelle.
Löytö alennuskorista
Lidlissä oli alennuskorissa kukkien sipuleita. Mukaan lähti tämä hämähäkkililja. Kotona katsoin Googlesta että se onkin huonekasvi, vaikka olin ajatellut sille paikkaa kukkapenkistä. Sipulit olivat jo itäneet kaupassa, joten istutin ne äkkiä multaan. Myöhemmin hankin tälle vielä ruukun ja laitan olohuoneeseen muiden huonekasvien joukkoon. Toivottavasti viihtyy ja innostuu vielä jossain vaiheessa kukkimaankin.
Pihan Rhodot esittäytyvät
M.A Tigerstedt kukkii valkoisin kukin. Kukinnon keskellä violetit täplät.
Alppiruusut ovat kimalaisten suosiossa. Joka vuosi niiden kukinnan aikana pihassa käy melkoinen kuhina kimalaisten toimesta. Pölyttäjät ovatkin toivottuja vieraita sillä nyt on myös tomaatin, mansikoiden, vadelmien ja muiden hyötykasveja kukinnan aika.
Alppiruusu Pekka kukkii hennon vaaleanpunaisena. Kukinnon keskellä on vaaleanruskeat laikut.
Alppiruusu Grandiflorum. Pihan vanhin alppiruusu kukkii tänä vuonna runsaasti. Viime kesän runsaat sateet ovat varmasti syynä runsaaseen kukintaan. Alppiruusu kehittää loppukesästä seuraavan vuoden kukkasilmuja ja loppukesän säät vaikutavat oleellisesti seuravaan vuoden kukinnan runsauteen. Sateinen loppukesä lisää kukintoja ja viime kesän sateisuus näkyy nyt runsaana kukintaa.
Kukinnot kannattaa nyppiä pois heti niiden lakastuttua. Tällöin kukka ei käytä energiaa siementen tuottamiseen vaan keskittyy loppukesän ajan uusien kukkasilmuja tekemiseen.
Violettia
Kanadanatsalean perhosmaiset kukat puhkeavat ennen lehtiä. Se näyttää kaukaa katsottuna purppurapilveltä.
Tulppaanit ovat kukkineet aika pitkään vaikka ilma on paahteinen ja sadetta ei ole tullut viikkoihin. Olen kyllä kastellut näitä silloin tällöin. Laitoin myös pihassa aika ajoin vierailevalle siilille vettä juomakippoon tarjolle. Vettä ei ole satanut kolmeen viikkoon ja eläimilläkin alkaa olla tukalaa kun metsien pikku lammikot ja ojat ovat kuivuneet.
Helmililjat ovat jo täydessä kukassa. Kukkivat sinisinä violettien kukkijoiden joukossa.
Tässä tulppaani vielä ilta-auringon valossa. Iltakierroksella pihalla värit näyttävät erilaisilta kuin kirkkaassa auringonpaisteessa.
Hopeatäpläpeippi.
Syreenissäkin kukat avauvat ihan kohta. Kohta omenan tuoksu vaihtuu syreeniin.
Alppiruusu Pekka näyttää nuppuvaiheessa tältä. Se kukkii ensimmäistä kertaa ja kukkien pitäisi olla valkoiset taikka hennon vaaleanpunaiset.
Alppiruusu M.A Tigerstedt tuli minulle äitienpäivälahjana ja on aloittanut kukinnan ennen muita alppiruusuja. Valkoisen kukinnot keskellä näkyy häivähdys violettia.
Hedelmäpuiden kukintaa
Omenapuu Sokerimiron ei ole koskaan kukkinut näin runsaasti. Koskaan omenankukkien tuoksukaan ei ole ollut näin voimakas.
Pölyttäjiä on kukkien kimpussa yllättävän vähän. Iltaisin on yleensä yksittäinen kimalainen ollut omenapuussa. Mutta saattaa olla että pölyttäjiä on päivisin liikkeellä enemmän. En vain silloin ole ehtinyt niitä seurailemaan. Mutta jos pölytys onnistuu niin tänä vuonna on ennätysmäärä omenoita syksyllä.
Luumupuu Laatokan helmi on myös täydessä kukassa. Se kukki ensimmäistä kertaa vasta viime kesänä ja muutaman luumun saimme maistaa syksyllä.
Kirsikkapuu vasta aloittelee kukintaa. Siinäkin on ennätysmäärä nuppuja tänä vuonna. Kuva on otettu ilta-auringon valossa.
Tulppaanien vuoro kukkia
Sää on hellinyt tänä keväänä. Viime viikosta asti on ollut päivittäin yli 20 astetta lämmintä ja öisinkin lämpöä on noin 10 astetta.
Etupihan kukkapenkissä tulppaanit availevat nuppujaan. Niiden joukossa pitäisi alkaa kasvamaan viime syksynä istuttamani kuunliljat mutta vielä ei näy mitään kasvun alkua. Pelkään että paikka on niille liian paahteinen ja nyt helteet yhdessä sateenpuutteen kanssa ovat voineet olla niille kohtaloksi. Yritän pelastaa tilanteen kastelemalla kukkapenkkiä iltaisin. Eilisen illan kastelu selvästi piristi ainakin tulppaaneja, jotka avasivat nuppuja heti tänään.
Helmililjat aloittelevat myös kukintaa.
Kukkapenkin taustalla olevassa syreenissäkin näkyy jo nuppuja.
Kevättähdet kukkivat samassa penkissä jo pari viikkoa sitten.
Tomaatit maahan
Tänään istutin ensimmäiset tomaatit kasvimaahan. Ne ovat olleet aika pitkänhuiskeita, joten laitoin uutta multaa sirkkalehtiin asti. Tomaatti vankistuu ja alkaa kasvattamaan mullan alle jäävän varteen uusia juuria.
Jo parin viikon ajan nämä taimet ovat ulkoilleet päivittäin terassilla totuttelemassa ulkoilmaan. Loput tomaatit ovat vielä terassilla ruukussa odottamassa maahanpääsemistä, koska kasvimaa on vielä keskeneräinen.
Tomaattien viereen kylvin sokerihernettä, porkkanaa, persiljaa ja pinaattia.
Paprikaa kasvamaan
Kylvin maaliskuun alussa muutaman paprikansiemenen.
Otin siemenet talteen jääkaapissa olleesta normikokoisesta punaisesta paprikasta ja punaisista minikokoisista paprikoista.
Vain yksi isoista paprikoista iti, mutta pienemmistä suurin osa iti aika nopeasti.
Nyt huhtikuun lopulla taimet ovat vielä näin pieniä. Vasta nyt näissä alkaa näkyä sirkkalehtien lisäksi oikeiden lehtien alkuja.
Piippoja lumen keskellä
Piha on vielä suurelta osin lumen peitossa. Huomasin kuitenkin maasta pilkistävän piippoja.
Kun vähän kaivoi lunta pois, niin alta paljastui lisää piippoja.
Täällä rannikolla kevät tulee hitaasti, mutta luultavasti nämä kukkivat jo vappuna.
Tomaatin taimien koulintaa
Kylvin tomaatin siemeniä pari viikkoa sitten. Taimet ovat kasvaneet sen verran että ne voi koulia isompiin kylvöastioihin. Risto-kissa valvoo koulintaa.
Ilmeisesti taimet ovat saaneet liian vähän valoa ja kasvaneet hujopeiksi. Siksi laitan ne uuteen astiaan kasvamaan siten, että osa varresta peittyy multaan ja toivottavasti ne kasvattavat mullan alle jäävään varteen uusia juuria.
Yleisimmät syyt tomaatin venähtämiselle ovat valonpuute ja liian lämmin kasvupaikka. Tämä huone on hieman muita viileämpi, joten se ei ole syynä varren venähtämiselle. Kasvilamppua en ole hankkinut ja ikkunan valo taitaa olla näille vielä liian vähäistä. Onneksi päivät pidentyvät kokoa ajan.
Tomaatit ovat Outdoor girl lajia koska se kuulemma menestyy avomallaakin. Kasvihuonetta minulla ei ole mutta tontilta löytyy lämpimiä kasvupaikkoja.
DIY kylvöastia
Teen sanomalehdistä maatuvat kylvöastiat siemenille. Niissä on se hyvä puoli että liika kasteluvesi pääsee läpi ja salaojaa ei tarvita pohjalle. Niistä saa taimet helposti pois rikkomatta juuria ja ei haittaa vaikka kylvöastia jää kukkapenkkiin istutuksen jälkeen sillä sanomalehtipaperi on maatuva materiaali.
Taitteluohje löytyy täältä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

